Kannattaako puu säästää vai kaataa?

Pihapuut tuntuvat olevan asia, joka herättää suuria tunteita puolesta ja vastaan. Puiden vuoksi saatetaan olla joskus jopa käräjillä, kun riidellään puun olemassaolosta. Kaupunginpuutarhurina ollessani myöskin hyvin suuri osa työajasta kului milloin minkäkin puun perään katsomiseen, kun toinen kuntalainen halusi kaadattaa puun kun se varjostaa ja naapuri halusi säilyttää sen koska se varjostaa. Tämä vain yhtenä esimerkkinä lukuisista erilaisista väännöistä mitä tuli koettua. 

Mutta jos ei olla ihan äärilaidoilla, niin voisiko olla jotain yleistä kaavaa, miten lähteä ajattelemaan puiden kaatamisesta tai säästämisestä? Se on jokaisen tontinomistajan ja taajama-alueilla myös kunnan oma asia, miten kukin tontiltansa haluaa puita poistaa, mutta eräitä näkökohtia on, mitä ammattilaisena haluan tuoda esille jokaiselle, ennen kuin moottorisahaan tartutaan. 

Metsänhoidolliset asiat ovat tietenkin asia aivan erikseen, niissä on aivan omat ja toisenlaiset näkökulmansa joihin en tässä kirjoituksessa tartu lainkaan.

Puun ikä

Aika usein puita kaadetaan turhankin pienistä syistä. Enkä todellakaan tarkoita tällä sitä, etteikö rakentamisen tieltä tai rakenteiden tai varsinkin ihmisten turvallisuuden vuoksi pitäisi puita kaataa. Usein toki pitää, mutta joskus mennään siinäkin liiallisuuksiin. En ymmärrä ääripäitä oikein kummassakaan suunnassa: en sitä, että kaikki pitää säästää mutta en myöskään sitä, ettei yhtään mietitä mitä kaadetaan.

Puun ikä on tässä kohtaa se merkittävä asia, joka kannattaa aina miettiä. Siinä missä meidän ihmisten elinkaari on yleensä jotain 50 ja 100 vuoden välillä, saattaa se monella puulla olla satoja vuosia. Tietenkin riippuu puun lajista, kuinka kauan on odotettavissa oleva elinikä. Koivut ja lepät eivät välttämättä elä paljoa pidempään kuin ihminenkään, mutta esimerkiksi tammi on satavuotiaana vielä nuori. 

Otetaanpa keksitty esimerkki: 35-vuotias pariskunta ostaa talon, jossa on pihassa isoja mäntyjä. Männyistä tulee neulasia katolle ja siten kattoa ja rännejä on putsattava useammin, joten kaatokäskyhän siinä männyille tulee. Miten neuvoisin tässä tilanteessa? Ensinnäkin, jos pihaan halutaan kuitenkin isoja mäntyjä mutta toiseen paikkaan, ovat mahdolliset istutetut männyt pariskunnan eläkkeelle jäädessä vielä nuoria puita. Eli isoja, alhaalta oksansa tiputtaneita runkomäntyjä ei tulla yhden ihmisen eliniän aikana pihaan saamaan. Tässä valossa ajateltuna itse olisin ainakin valmis tekemään katon puhdistusta vähän useammin.

Toisekseen kannattaa ajatella, millaiset mittasuhteet pihaan jää kaadon jälkeen. Tähän usein puuttuu myös kaupunki, jos ollaan taajama-alueella. Jos kovin alueen luonne ja mittasuhteet muuttuvat, voi olla ettei lupaa puiden kaatoon edes saa. 

Monet perustelevat mäntyjen kaatoa myös sillä, että voivat myrskyllä kaatua talon päälle. Tällä perusteella mitään puita ei saisi olla siis monen kymmenen metrin säteellä talosta. Mutta jos kyseessä on tosiaankin mänty, niin siitä en olisi eniten huolissani myrskypuuna ellei puu kasva kalliolla tai ole muutoin huonokuntoinen. Männyllä on syvälle menevä paalujuuri, joten se harvoin kaatuu kokonaan. Toisekseen sillä on huomattavasti vähemmän tuulta vastaanottavaa pinta-alaa kuin esimerkiksi pintajuurisella kuusella. 

Yleisenä nyrkkisääntönä voisikin sanoa, että jos vanhan puun kaatoa pitää miettiä, niin kysyy itseltään: olenko valmis siihen, että en enää koskaan saa mitään vastaavaa tilalle? Harva nimittäin miettii näitä asioita vielä viiden vanhana, puhumattakaan siitä että samassa paikassa katsoo puuta vielä sadan vuoden iässä.

Kuva: Puistoissa isot puut luovat tunnelmaa, viihtyisyyttä ja varjoa.

Puulajit

Kuten aiemminkin jo totesin, riippuu myös lajista, kuinka isoja syitä puun säästämiselle tai kaatamiselle on. Toiset ovat hitaampikasvuisia ja pidempi-ikäisiä, toisten juuristot ovat aggressiivisempia ja joillakin latvuksen kasvutapa vaikuttaa. 

Yleisesti ottaen havupuut ovat hitaampia kasvamaan kuin lehtipuut. Samoin havujen juuristot ovat harvemmin niin "hyökkääviä" kuin monen lehtipuun. Sen sijaan esimerkiksi pajujen (hopeapaju, terijoensalava jne.) juuristot kyllä löytävät muuten kuivilla paikoilla herkästi salaojat, joissa vettä on helposti saatavilla. 

Lajille ominainen koko on niin ikään saattanut joskus tulla yllätyksenä. Eikä pelkästään latvuksen koko vaan myös juuriston koko. Juuriston suhteen on useimmiten tilanne, että se on vanhalla puulla leveämmällä kuin latvus. Etenkin pylväshaapa on tässä kohtaa monelle yllätys, sillä pylväshaavan juuristo ei suinkaan ole yhtä kapea kuin puun latvaosa. Melkein voi sanoa sen olevan päinvastoin.

Toki myös latvuksen leveys on merkittävä, ja sitä ei usein ymmärrä ajatella kun taimikaupasta ostaa sen puolitoistametrisen tai jopa pienemmän lehtipuun taimen. Terijoensalava on yksi näistä kärsijöistä, joskin onneksi se ei ole enää niin suosittu että sitä näkisi jokaisessa pihassa, mutta taannoin niitä näkyi joka paikassa tapitettuna tai muuten räävittömässä kunnossa kun niitä syystä tai toisesta pienennettiin vetämällä paksu runko poikki mitä epämääräisemmiltä korkeuksilta. Tässä kohtaa sanoisin, että jos terijoensalavalle jotain pitää tehdä niin joko sitä leikataan nätisti ja siististi oksia vähentämällä tai sitten otetaan juuresta poikki, EIKÄ kasvateta luutamaista uutta puuta katkaisemalla puun paksu runko kokonaan.

Lue lisää puiden leikkaamisesta aiemmasta blogitekstistä: 5 virhettä puiden leikkaamisessa.  

Tammi on jaloista lehtipuistamme ehkä se leveimmän latvuksen omaava puu, ja se kannattaa huomioida kyllä jo istuttaessa. Se ei kokonsa puolesta sovi kovinkaan monelle omakotitontillekaan, sillä leveyttä kertyy lopulta jopa kymmeniä metrejä. Eli tässä kohtaa tahdon sanoa, että jos vaikkapa tammi tai jokin muu kookas lehtipuu on paikassa, jossa sitä joudutaan jatkuvasti leikkaamaan siksi, että se mahtuisi paikallaan olemaan, niin silloin armollisempaa on ottaa puu juuresta poikki. Mielestäni puun pitäisi saada kasvaa lajilleen ominaisella tavalla, vaikkakin tarvittaessa ihmisen sitä ohjatessa niin, että puu on turvallinen. 

Kuva: Tässä kohteessa rannan tervalepästä leikattiin alaoksia ja juurivesat pois, jotta näkymää järvelle saatiin avattua. Puuta ei ollut mitään tarvetta kaataa kokonaan. 

En halua välttämättä laittaa eri puulajeja kategorioihin, koska se on paljolti myös mielipidekysymys. Mutta jos lajin arvoa pitäisi mitata jollain tapaa ja miettiä sen kautta, kaataako vai ei, eli kyseessä ei olisi huonokuntoinen puu, niin sanoisin, että vahvaa harkintaa kannattaa käyttää ainakin mäntyjen, jalojen lehtipuiden ja vähänkin erikoisempien puiden suhteen. Tavanomaiset koivut, lepät ja kuuset ehkä menevät sinne kategoriaan, jossa ei tarvitse yöuniaan menettää, ellei ole kyseessä vanha komea tervaleppä tai kaunis ja hyväkuntoinen suuri rauduskoivu.

Puun kunto

Luonnollisesti puun kunnolla on merkitystä kaatoa harkitessa. Kunnon arviointi tosin ei ole aina kaikista helpoin tehtävä, sillä esimerkiksi koivu saattaa olla täydessä lehdessä vaikka olisi lähes laho. Siksi etenkin arvokkaampien puiden kohdalla suosittelen lämpimästi kääntymistä alan ammattilaisen puoleen. Arboristit ovat puiden asiantuntijoilta, ja heillä on silmämääräisen arvioinnin kokemuksen lisäksi myös laitteita, joilla puun kunto saadaan luotettavasti selville. Toisekseen heillä on keinot ja taito edistää puun hyvinvointia esimerkiksi siinä tapauksessa että iso oksanhaara uhkaa revetä tai puussa on ammattitaitoisen leikkaamisen tarvetta. 

Joskus puun kunto on kuitenkin helppo arvioida, jos se on alkanut kuivua tai siinä on vaikkapa pakkasen tai salaman aiheuttama halkeama. Kuusilla runsas pihkavuoto rungosta on myös yleensä merkki siitä että puu on lahoamassa. Selkeästi huonokuntoisia puita ei luonnollisestikaan kannata säästää sellaisilla paikoilla, missä niistä voi olla vaaraa. Sen sijaan, jos sijainti on enemmän esimerkiksi metsän reunassa kaukana kulku- ja oleskelualueilta, on mietittävä asiaa ihan toiselta kannalta. Silloin tulee enemmän kyseeseen luontoarvot.

Toivoisin joka tapauksessa, että puita ei kaadettaisi yksinomaan siitä syystä, että se joko varjostaa tai pudottaa lehtiä tai neulasia. Ne ovat nimittäin puun luontaisia ominaisuuksia, ja ne ovat minun mielestäni liian kevyitä syitä kaataa varsinkin hyväkuntoinen, kymmeniä tai jopa satoja vuosia vanha puu. Sen sijaan peräänkuuluttaisin yhtä lailla taloyhtiöissä, omakotipihoissa kuin julkisen puolen alueillakin sitä, että puiden istuttamisen suunnittelu olisi jo lähtökohtaisesti järkevää. Hyvällä suunnittelulla puille saadaan funktio ja oikea paikka jossa kasvaa parhaassa tapauksessa koko sen elinkaaren ajan.

Jos puiden suunnittelu pienempään pihaan mietityttää, ota muutama vinkki täältä: 3 parasta lehtipuuta pieneen pihaan. 

Lisäksi asiantuntevan suunnittelun ja hoidon kautta osataan ajatella myös sitä, että puut eivät pitkäikäisyydestään huolimatta ole ikuisia. Näin ollen puistoissakin olisi hyvä välillä istuttaa uusia puita, ettei jonain päivänä olla siinä tilanteessa, että puiston kaikki puut ovat kaatouhan alla ja koko puiston luonne muuttuu kertaheitolla liikaa sen sijaan, että puiden ikäluokkia olisi useampia.