Parhaat maanpeitekasvit osa 2: Varjokasvit
Feb 05, 2024Pihan varjoiset paikat, kuten talon pohjoisseinustat, pensaiden ja puiden alustat ja sen sellaiset, ovat hiukan haasteellisempia paikkoja keksiä sopivaa ja helppoa maanpeitekasvia. Kaikki kasvit kun eivät suinkaan viihdy ainakaan syvässä varjossa - puolivarjossa menestyviä kasveja kun on jo paljon enemmän. Tässä muutama suosikkini varjossa viihtyvien perennojen puolelta.
Aurinkoisempaan paikkaan yksiä parhaista maanpeitekasveista ovat kurjenpolvet, joista olen kertonut aiemmassa blogipostauksessani. Lue siitä lisää täältä.
Varjoyrtti (Pachysandra terminalis)
Varjoyrtin olen joskus nähnyt laajana kasvustona isojen puiden alla. Sellaisissa paikoissa se onkin oikeuksissaan, kun se saa olla melko yhtenäisenä, isona mattona kasvupaikassaan.
Kasvi on 20-30 cm korkea ja sillä on nahkamaiset lehdet. Kukinnalla ei juuri ole koristearvoa, mutta pienet pulloharjamaiset kukat kyllä tuoksuvat hyvälle.
Varjoyrtti on käytännössä ainavihanta kasvi, joka on alkuun ehkä hiukan hidas kasvamaan, mutta myöhemmin sitten sille soveltuvassa paikassa muodostaa hyvinkin tiheitä ja pitkäikäisiä kasvustoja. Sille optimaalisin kasvupaikka on läpäisevä, 20-40 cm syvä kasvualusta, joka voi olla myös hapan. Näin ollen se ainakin kasvualustavaatimustensa suhteen soveltuu myös alppiruusujen aluskasviksi mainiosti.
Jos varjoyrtti joutuu aurinkoiseen tai runsaasti kalkittuun paikkaan, se kellastuu, mikä ei ole kovin kaunis näky tällä kasvilla, joka on elinvoimaisimmillaan melko tumman vihreä. Sama juttu voi helposti käydä, jos se ei talvella saa lumipeitettä suojakseen ja joutuu siten talven viimoille alttiiksi.
Varjoyrtit voi istuttaa 25-30 cm välein, niin ei tarvitse kohtuuttoman kauan odottaa toivottua maanpeitto-ominaisuutta.
Rönsyansikka (Waldsteinia ternata)
Rönsyansikka on niin ikään talvivihanta kasvi, kuten edellä mainittu varjoyrttikin. Rönsyansikka kuitenkin eroaa varjoyrtistä ulkonäkönsä lisäksi myös siinä, että se kyllä viihtyy yhtä lailla myös aurinkoisilla paikoilla. Lumettomuus voi tällekin muodostaa lehtien ruskistumista, mutta toisaalta, tämä kyllä pystyy paikkaamaan alueet nopeastikin uudella kasvulla.
Istuttamisen jälkeen rönsyansikkakin leviää melko hitaasti maanalaisten ja maanpäällisten rönsyjensä avulla, mutta jo toisena vuonna istutuksen jälkeen leviäminen nopeutuu ja pian kasvualusta on kokonaan ansikan peittämä.
Rönsyansikka muistuttaa kukkiensa puolesta hiukan mansikkaa, joskin kukat ovat keltaiset. Se kukkii muutaman viikon yleensä toukokuun puolivälistä lähtien.
Parhaan mahdollisen kasvupaikan rönsyansikalle saa luotua, kun kasvualusta on tuore ja ilmava. Paksuutta kasvualustalla ei välttämättä pitäisi olla vähintään 20 cm. Istutusvälinä 35 cm on sopiva.
Isokonnantatar (Bistorta major)
Isokonnantatar on yksi helpoimmista perennoista. Se on hyvin talvenkestävä ja nopeasti leviävä ja menestyy melkein missä tahansa. Sen voi istuttaa lumenkeräyspaikalle, kuivuuteen, varjoon tai savimaahan - joskin esimerkiksi lumenkeräyspaikkaa muutoin en voi suositella, koska eihän se kasvi kovin kaunis keväällä ole tuollaisissa haasteellisissa kohdissa, eikä hiekoitushiekkaa ole kovin helppo kerätä kasvien seasta pois. Mutta sinänsä tämä kertoo kasvista paljon - se ei hätkähdä pienistä.
Konnantattarella on soikeat lehdet ja pysty tähkämäinen kukka. Korkeutta sille kertyy lehdistöosalle n. 30-40 cm, kun kukinta taas saattaa yltää jopa 70-80 senttimetriin. Kukinta alkaa yleensä kesäkuun puolivälin tienoilla ja saattaa kestää kuukauden päivät.
Ihanteellisin paikka isokonnantattarelle on tuore, läpäisevä ja 20-40 syvä kasvualusta.
Kasvi leviää voimakkaasti maavarsiensa avulla, joten sitä ei tietenkään kannata istuttaa sellaiseen paikkaan, missä se ei saa levitä tai missä kasvualusta ei ole rajattu. Istutusväli sillä on 30 cm.
Mikäli haluat oppia lisää pihan peruskasveista ja haluat myös saada varmuuden siitä, että varmasti teet oikeita asioita istutustöihin ryhtyessäsi, on Basic-kurssimme Sinua varten! Helmikuun 19. päivä starttaa myös Standard-kurssi, jossa käydään enemmän läpi kasvien suunnittelua ja suunnitelmien siirtämistä maastoon.
Onko Sinulla edessä uuden pihan rakentaminen? Rakentamisprosessissa on useita kohtia, jotka kannattaa ottaa huomioon hyvissä ajoin, mielellään jo siinä vaiheessa kun rakennusta suunnitellaan. Tässä n. 17 minuutin minikoulutuksessani saat kuulla tärkeimmät vinkit, millä pääset paremmin hyvään lopputulokseen ja säästät matkan varrella euron jos toisenkin!