miten rakennetaan uusi piha kustannustehokkaasti

Miten rakennetaan uusi piha kustannustehokkaasti?

piharakentaminen pihasuunnittelu viherrakentaminen Jun 18, 2023

Entistä useampi on joutunut viimeisen parin-kolmen vuoden aikana laskemaan eurojaan entistä tarkemmin. Ruoan ja asumisen voi jo sanoa olevan kallista, rakentamisesta puhumattakaan. 

Puutavaran hinta on noussut roimasti, rahtien hinnat ovat nousseet ja vielä kaiken lisäksi laadukkaan jäljen jättävät tekijät ovat vähissä tai niin kiireisiä, että joutuu palvelua odottamaan jopa vuosia. 

Miten tästä kaikesta sitten selviäisi mahdollisimman kustannustehokkaasti, kun puhutaan pihan rakentamisesta? Tässä muutama ajatus sitä varten.

1 - Suunnittele

Varsin moni ajattelee piha-asioita vasta sitten, kun uusi talo on pystyssä ja muuttolupa saatu. Yhtä moni tekee pihalle ensin nurmikon ja miettii asiaa vasta sitten. 

Kuitenkin tässä järjestyksessä ollaan jo lähtökohtaisesti melko metsässä ja tiedossa on euron laittaminen toisensa perään, jos pihaan halutaan jotakin muutakin kuin omenapuu ja marjapensas. Nimittäin kylmän ilmastomme takia meillä on myös routa, ja roudan vuoksi meidän on tehtävä rakenteille kunnolliset pohjat. Harva pystyy siihen lapiopelissä, joten kone on tontille tuotava. Koneen tuonti maksaa ja toisekseen, kun rakennus on pystyssä, voi tila olla toisinaan hyvinkin ahdas ja pahimmassa tapauksessa kohteeseen ei pääse ainakaan kuorma-autolla, mikä vaikeuttaa materiaalien siirtelyä. 

Sen sijaan, jos näitä asioita miettisi edes pääpiirteittäin siinä vaiheessa kun taloa vasta paperille piirretään, voi säästää isonkin summan rahaa ja pohjatyöt on silti hyvin tehty ja valmiina siinä vaiheessa kun pihan pintoja aletaan tehdä. Kustannustehokkuutta tässä tuo se, että pihan isot linjat pystytään monesti tekemään isommalla koneella, jolla jälkeä tulee nopeammin. Lisäksi esimerkiksi rakennuksen routaeristeet voidaan saumattomasti jatkaa samassa kaivannossa pihakiveyksen routaeristeiksi, jolloin vältytään siltä, että jälkikäteen kaivetaan kiveyksen eristys rikkoen kenties samalla rakennuksen routaeristeitä. (Tästä aiheesta olen tehnyt pienen minikoulutuksen, johon linkki löytyy tämänkin sivun alalaidasta.)

Suunnitelmallisuudessa oleellista on myös työjärjestys, jonka hahmottamalla tulee tehtyä järkeviä asioita oikeaan aikaan. Eli vältytään esimerkiksi siltä, että valaisinkaapelit täytyy vetää valmiin kiveyksen ja nurmikon läpi. 

 2 - Käytä hyödyksi tontilta löytyvä, käyttökelpoinen materiaali

Joskus tapahtuu myös sitä, että tontilta viedään talon pohjien kaivamisen yhteydessä pois kuorma-autolasteittain kiviä, jotka on ammuttu rakennuksen tieltä. Pihanrakentamisvaiheessa tontille kuitenkin tuodaan kenties saman verran kiviä, joilla pihaa rakennetaan. Tai sitten viedään maata pois ja joudutaan myöhemmin kuitenkin tuomaan täyttömaita tilalle. 

Kivet ovat kuitenkin oiva esimerkki siitä, miten niitä voi pihan rakentamisessa hyödyntää. Niistä voi tehdä tukimuureja, aitoja, rappuja, tai niitä voi käyttää vaikkapa maisemakivinä tontin tai istutusalueen laidalla. Eräänkin asiakkaamme pihassa emäntä oli ollut kaukaa viisas ja laitattanut rakennuksen alta louhitut kivet talteen. Niistä sitten myöhemmin rakennettiin oikein komea kivimuuri sekä seinänpielikiveys. Tontilta muualta löytyneistä pyöreämmistä luonnonkivistä rakennettiin kaivinkoneen avustamana myös rappuset. 

Jokainen, joka on maksanut omasta pussistaan kaivinkone- ja kuorma-autotunteja, osaa laskea tällaisista asioista mahdollisesti saatavat säästöt. Toki tässäkin täytyy olla kaukaa viisas ja miettiä vaikkapa ampukiville sellainen paikka, josta niitä ei tarvitse siirrellä välivarastoon toiseen kertaan ennen loppusijoituspaikkaansa. 

Toisinaan pihoissa on luontaisena esimerkiksi metsänpohja ja komeita puita, jotka projektin alkumetreillä saatetaan ajattelemattomuuttaan tuhota - kenties turhaan. Myöhemmin sitten tuodaan tilalle uutta kunttaa ja istutetaan pieniä puolitoistametrisiä puita siinä toivossa että saisi joskus sen kaadetun puuston takaisin. Puiden suhteen täytyy kuitenkin muistaa, että vaikkapa kilpikaarnaisia mäntyjä ei yhden ihmisen eliniän aikana takaisin saa istuttamalla uusia puita. Näin ollen, jos tontilla tällaisia säästettäviä asioita on sellaisissa paikoissa, mitkä eivät kohtuuttomasti rakentamista haittaa, kannattaa niitä ehdottomasti suojella. 

3 - Hyödynnä koneet mahdollisimman hyvin

Silloin, kun tontilla on esimerkiksi kaivinkone muutenkin, kannattaa sillä teettää kaikki tarvittava, mitä siinä vaiheessa pystyy. Lapiopelissä ei hirveitä tehdä, eikä nostella painavia lavoja kokonaisina paikasta a paikkaan b. Taitavan kaivinkonekuskin jäljiltä voit alkaa tehdä pintoja ilman, että joudut ensin käsin tekemään valtaisan määrän töitä tasoittamisen tai materiaalien kuljettamisen parissa. 

Meillä on onneksi yhteistyökumppani, joka tietää jo mitä tarvitaan ja halutaan, ja se jos mikä on kullan arvoista! Kaivinkoneen jäljiltä haravalla ja lapiolla tehtävä työ on minimaalista, joten säästyy sekä rahaa, voimia että aikaa ja lisäksi pohjat on tehty hyvin. 

Jos siis tarvitset hyvää maanrakennusyritystä pihan kunnostamiseen, on tässä yksi hyvä vaihtoehto

4 - Harkitse kahdesti, kannattaako hakea siirrettäviä puita toiselta puolelta kaupunkia

Puutarharyhmissä näkee melko säännöllisesti sitä, että joku haluaa eroon nelimetrisistä tuijista tai muista isommista puista ja pensaista ja antaa ne halukkaalle ilmaiseksi. Tämä on ilman muuta kannatettavaa kiertotaloutta, ei siinä mitään!

Mutta jos mietitään realistisesti (okei, hieman karrikoin, tarkoituksella): vaihtoehto a) haetaan kolme isoa tuijaa kun ilmaiseksi saa. Ne eivät mahdu henkilöautoon, joten lainataan tai vuokrataan iso peräkärry tai lava-auto tai jopa kuorma-auto. Mennään hakemaan puut, jotka kohteessa ehkä kaivinkone nostaa kyytiin tai sitten ne nostetaan kolmeen pekkaan kauhean ähinän saattelemana. Perillä nostellaan puut kyydistä ja aletaan kaivaa järkyttävän kokoista kuoppaa lapiolla. Siinä vaiheessa aikaa on kulunut tunti. Toisen tunnin kuluessa kuoppa saadaan kaivettua ja laitettua vähän uutta multaa tilalle ja istutettua puut paikalleen. Huomataan, ettei pysy tuulella pystyssä, joten mennään kauppaan hakemaan tukikepit ja tuentanauhaa. Lopulta puut ovat tuettuna ja pysyvät pystyssä, kunnes muutaman viikon päästä huomataan että puut alkavat olla kuivan näköisiä. Kastellaan, mutta mitään ei olekaan enää tehtävissä, koska juuret kuivuivat siirron yhteydessä. Aikaa kului työhön yhteensä neljä tuntia ja lopputuloksena siirrytään vaihtoehtoon b.

Vaihtoehto b) ostetaan kaupasta kolme puolitoistametristä tuijaa á 19,90 €. Kaivetaan viisi lapiollista maata, kastellaan ja istutetaan taimi. Aikaa on mennyt tunti ja tuijat on maassa, ei tarvitse tukea ja taimet pysyvät elossa ja kasvavat muutamassa vuodessa yhtä isoksi kuin vaihtoehdon a tapauksessa. 

Jätän loppuharkinnan tästä Sinulle :) 

5 - Tilaa isompi määrä kerralla

Oli sitten kyse mistä pihan rakentamisen materiaalista tahansa, on yleensä järkevämpää tilata sitä isompi määrä kerralla kuin hakea pieni määrä silloin tällöin. Varsin monissa materiaaleissa joudut maksamaan rahdista, joten sitä pienempi rahtikustannus yleensä yksikköä kohden, mitä isompi määrä tavaraa kerralla tulee. Tässä asiassa kannattaa jutella myös naapureiden kanssa, jos samat hommat on käynnissä suurin piirtein samoihin aikoihin. Myös kasvien kohdalla saattaa jonkunlaisen paljousalennuksen saada, jos kerralla tilaa isomman määrän kasveja. 

 

Summasummarum, suunnittelu kuitenkin on kaiken a ja o. Pihan rakentamisprosessi kannattaa mielessään käydä läpi mieluummin ennen rakentamista kuin vasta sen jälkeen, jotta suurimmilta niinsanotuilta turhilta kustannuksilta pystytään välttymään. 

Onko Sinulla edessä uuden pihan rakentaminen? Rakentamisprosessissa on useita kohtia, jotka kannattaa ottaa huomioon hyvissä ajoin, mielellään jo siinä vaiheessa kun rakennusta suunnitellaan. Tässä n. 17 minuutin minikoulutuksessani saat kuulla tärkeimmät vinkit, millä pääset paremmin hyvään lopputulokseen ja säästät matkan varrella euron jos toisenkin!

Katso lisää